keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Sacherkakku


Juhlimme äitini syntymäpäiviä viime viikonloppuna, joten sain taas leipoa urakalla. Sacherkakku on yksi hänen ikuisista suosikeistaan ja nämä olivatkin jo hänen kolmannet syntymäpäiväjuhlat, joihin sacherkakun tein. Tällä kertaa sain myös kuvat otettua. Ensimmäisellä kerralla ei ollut kameraa käytössä ja toisella kerralla kakun ulkonäkö epäonnistui liikaa ja nytkin kuorrutteen pinta olisi voinut olla tasaisempi, mutta kolmas kerta toden sanoo, joten olkoon nyt näin :D Kakku sai ylistyksiä eikä sen tuhti sisältökään estänyt sitä häviämästä jääkaapista parissa päivässä. Lisäksi tein juhliin kinuskijuustokakun ja porkkanapopseja, joista tulee omat päivityksensä myöhemmin. Tämän sacherkakun ohje on ollut minulla kauan, se on ihan ensimmäisiä reseptejä, joita olen jostain napannut, mutta en valitettavasti laittanut ylös, mistä. Näin se kuitenkin menee:

Kakkupohja:
175 g tummaa suklaata
150 g suolatonta voita
150 g hienoasokeria
6 munaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
150 g jauhoja (käytin Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta, voit käyttää myös vehnäjauhoja, kuten alkuperäisessä ohjeessa oli)

Kuorrutus ja täyte:
175 g tummaa suklaata
5 rkl vahvaa mustaa kahvia
175 g tomusokeria
6 rkl aprikoosihilloa tai-marmeladia
50 g tummaa suklaata sulatettuna

Tarjoiluun:
Kermavaahtoa

1. Voitele irtopohjainen vuoka (h.23 cm) ja peitä pohja leivinpaperilla.
2. Sulata suklaa.
3. Vaahdota voi ja 75 g sokeria. Lisää keltuaiset joukkoon ja vatkaa hyvin. Kaada suklaa hitaasti joukkoon jatkuvasti vatkaten.
4. Siivilöi jauhot ja hämmennä varoen seokseen.
5. Vatkaa valkuaiset kovaksi. Lisää joukkoon loput sokerista ja vatkaa käsin 2 minuuttia tai koneella 45-60 sekuntia, kunnes vaahto on kiiltävää. Hämmennä varoen vähitellen suklaaseokseen.
6. Lusikoi taikina irtopohjaiseen vuokaan ja sivele pinta tasaiseksi. Paista 150 asteessa 1-1 1/4 tuntia. Anna seistä vuoassa viisi minuuttia ja siirrä jäähtymään täysin.
7. Kuorrutus: Sulata suklaa ja sekoita kahvi huolellisesti sekaan. Siivilöi tomusokeri kulhoon ja vaahdota suklaaseoksen kanssa notkeaksi. Leikkaa kakku kahteen kerrokseen. Lämmitä aprikoosihillo, levitä sitä toiselle kakkupohjalle ja aseta toinen sen päälle. Kumoa kakku ritilälle. Levitä kuorrutus kakun päälle ja sivuille. Anna seistä viisi minuuttia, jotta ylimääräinen kuorrutus valuu ritilän läpi. Nosta kakkutarjottimelle ja anna tekeytyä kaksi tuntia.
8. Koristelu: Laita sulaa suklaata pieneen pursotinpussiin ja kirjoita kakkuun sana sacher tai sachertorte (kakun alkuperäinen saksankielinen nimi). Anna kirjainten kovettua ennen tarjoilua.
9. Tarjoilusta ei sovi unohtaa kermavaahtoa!! ;)

                                                    Sacherkakkupohja.

                                              Kermavaahto on tärkeä osa nautinnollista hetkeä.

                                                     Pala kakkua :D Ja sen jälkeen toinen....

Ja lopuksi vielä esimakua tulevasta eli kuvia koko tarjoilusta:


Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

3 kommenttia: