tiistai 31. joulukuuta 2013

Mahtavaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2014!!


Kakulla lähtee uusi vuosi käyntiin, mutta tätä en syö itse, vaan tein sen isäpuoleni vanhemmille ja pikkusisaruksilleni, jotka viettävät uuden vuoden heidän kanssaan. Yleensä perheemme on yhdessä kotona herkkujen ja hyvän leffan keskellä juhlimassa vuodenvaihdetta, mutta tänä vuonna kaikki ovat enemmän omilla teillään. Vähän vaihtelua perinteisiin :D Herkut kuuluvat kyllä tähänkin uuteen vuoteen.... :D Haluan kiittää kaikkia lukijoitani, jotka seuraavat blogini toimintaa, KIITOS! Ja kiitos myös kaikista ihanista kommenteista, joita blogiin on kirjoiteltu, ne lämmittävät sydäntäni <3 Ensi vuonna leipominen taas jatkuu!! :D Nyt oikein hauskaa iltaa ja hyviä juhlia kaikille!

 
 
                                                               <3:llä Nora

tiistai 24. joulukuuta 2013

RAUHALLISTA JOULUA 2013!


Olen nyt viimeisen viikon aikana puuhaillut keittiössä monenlaisten herkkujen teossa. Olen tehnyt suklaa-joululahja-paketteja, järjestänyt pikkujoulut ystävilleni ja saanut taas vastata perheemme aattoherkkutarjoilusta, joten voisin sanoa, että olen muuttanut keittiöömme ;) Tänään on vielä pientä hienosäätöä ja herkkujen esille laittamista, sitten nautitaan! Odotan myös kaikkia suolaisia herkkuja, kinkkua, kalaa, laatikoita, rosollia....lista vain jatkuu :D Katson joulurauhan julistuksen Suomen Turusta, sitten saunotaan, syödään ja jaetaan lahjat....nyt vielä odottelua....

Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua! Nauttikaa!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo


Aloitin eilen gluteenittoman piparkakkutalon leipomisen ja tänään sain sen valmiiksi. Yritin muistella niitä virheitä, mitä tein viime vuonna piparikakkutalon kanssa ja nyt ainakin suunnittelin huolellisemmin. Hyvin suunniteltu työ on puoliksi tehty ;) Piirsin ensin paperille kaikki seinä-ja kattopalat. Käytin valmista piparkakkutaikinaa ja tomusokeria kaulimisen avuksi. Koristeina käytin Säästä&Punnitse -liikkeestä ostamiani värisorasuklaa-rakeita tai jotain sinnepäin :D Ja toffeesuklaa-irtokarkkeja aitana. Kaiken kaikkiaan tekeminen oli mielekästä eikä ollenkaan hermoja raastavaa, vaikka yksi möhläys kyllä tapahtui. Koristelin vahingossa toisen sivuseinän kattokoristeilla ja toisen kattopalan seinäkoristetyylillä, joten jouduin irrottamaan koristeet, koska muuten talosta olisi tullut kertakaikkisen vino. Mutta onnistuin mielestäni korjauksessa aika hyvin, koska valmiista talosta möhläystäni ei enää huomaa ;)




Nyt talo koristaa olohuonettamme piirongin päällä. Ja valkoinen tomusokerihuntu paljastaa pienet ja isot sormet, jotka yrittävät päästä murustamaan talosta palan omin luvin :D


perjantai 6. joulukuuta 2013

Mokkapalat

                        OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 6.12!


Tänään juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää, mikä on todella arvokasta. Silloin on syytä kunnon herkutteluun ja muihin juhlallisuuksiin. Nämä mokkapalat eivät korista itsenäisyyspäivän herkkupöytäämme, vaan leivoin ne jo muutama viikko sitten pikkuveljeni luokan joulumyyjäisiin, jonne minulta pyydettiin jotain gluteenitonta. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun mokkapaloja leivoin, uskokaa tai älkää. Mutta olen kyllä monet kerrat syönyt muiden tekemiä herkullisia mokkapaloja. Nonparelleja ei ollut, joten koristelu tapahtui hasselpähkinärouheella. Ohjeen otin Semperin pienestä vihkosesta Gluteeniton leivonta ja ruoanlaitto. Tässä se on:

Pohja:
2 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g sulatettua margariinia tai voita
1 1/2 dl maitoa
4 1/2 dl Semper Gluteenitonta tai Hienoa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus:
3 1/2 dl tomusokeria
50 g sulatettua margariinia tai voita
4 rkl kylmää, vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Koristeluun:
Kookoshiutaleita tai nonparelleja tai hasselpähkinärouhetta

1. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sulatettu rasva ja maito.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan.
3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
4. Sekoita tomusokeri sulatettuun, lämpimään rasvaan ja lisää muut ainekset. Levitä kuorrutus pohjan päälle ja ripottele pinnalle koristeluun valitsemaasi tuotetta.
5. Anna jäähtyä ja leikkaa levy neliöiksi.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Sormia, silmiä, muumioita....


Alright! Nyt tulee viimeinen halloween-päivitys ja sitten blogini siirtyy vihdoinkin jouluisempiin tunnelmiin! :D Hämähäkkimuffinssien, haamuleivosten ja lakritsisilmien lisäksi kattaukseen kuuluivat omar-karkeista tehdyt sormet,  banaanitoffeekarkeista väsätyt karkkisilmät sekä nakeista tehdyt muumiot. Muumionakit bongasin Decapitated, Herkkua kaikille aisteille -blogista. Juhlissa oli tarjolla myös Halloween-boolia vadelmamehusta ja sitruunalimskasta, jossa lillui jäädytetty käsi sekä suklaakaura-palloista muotoiltuja pökäleitä, kyllä, juuri niitä ;) Pöytäkoristeluun tein kärpäsiä rusinoista, joihin laitoin mantelilastut siiviksi. Valitettavasti kaikista näistä en ehtinyt ottaa kuvia, mutta laitan niiden ohjeet, joista kuvat ovat olemassa.

Omar-karkkisormet:
1. "Kuori" Omar-karkit ja laita ne mikronkestävään kulhoon. Lämmitä karkkeja mikrossa ensin vain hetken aikaa ja sitten hieman lisää. Karkkien on tarkoitus pehmetä vain sen verran, että niitä voi muotoilla.
2. Muotoile kahdesta karkista yksi sormi. Pyörittele niistä pitkuloita ja muotoile sormen muotoisiksi. Hammastikulla saa tehty poimuja sormen nivelen kohtaan, jolloin niistä tulee aidomman näköisiä.
3. Laita mantelilastu kynneksi. Itse "liimasin" ne kiinni sulatetulla suklaalla, mikä toimi ihan ok, mutta olisi parempi, jos suklaa olisi ollut valkosuklaata.
4. Laita sormen "katkaistuun" päähän nestemäistä punaista elintarvikeväriä.
5. Ja syödessä ole tarkka, mitä sormea puraiset! ;)

Karkkisilmät:
1. Osta valkoisia lumipallokarkkeja esim. irtokarkkilaarista. (Minun piti tyytyä banaanin värisiin, koska valkoiset olivat loppuneet).
2. Sulata hieman (noin 30 g) tummaa-tai maitosuklaata ja kasta karkista pieni osa sulaan suklaaseen. Laita suklaan päälle heti pallonomparelli.
3. Anna suklaan kovettua.

                                          Muumionakit

Muumionakit (nämä eivät olleet gluteenittomia):
1. Leikkaa lehtitaikinasta ohuita suikaleita ja kiepauta suikaleet nakkien ympärille.
2. Paista muumioita 225 asteessa noin 5-10 minuuttia, kullanruskeiksi. Anna niiden jäähtyä hyvin.
3. Tee majoneesilla silmät muumioille.

Uskon, että noita muumiota voi tehdä onnistuneesti gluteenittomina, pitääpä jossain vaiheessa kokeilla. Menee varmaan ensi vuoden puolelle se kokeilu. Mutta tässä siis tämän vuoden Halloween-saldo!

                                          Pikkulyhdyt on tehty appelsiineista.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Lakritsisilmät


Lakritsisilmät ovat muunnelma hillosilmistä, jotka ovat muuten aika jouluisia pikkuleipiä. Viime jouluna hillosilmät kuuluivat perheemme joulupöydän herkkukattaukseen, saa nähdä onko niitä tänäkin vuonna vai tuleeko paljon uusia ideoita tilalle ;) Lakritsisilmiä joulupöytään ei kuitenkaan tule, se on saletti! Näiden tummuuden vuoksi niitä tarjoiltiinkin Halloween-juhlissa. Ne olivat aika makeita, joten montaa ei ilman limsakulausta pysty kerralla syömään. Mutta suklaa ja lakritsi sopivat kyllä loistavasti yhteen. Tässä ohje:

250 g voita/margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
4 1/2 dl Semperin hienoa jauhoseosta/sunnuntain vaaleaa
1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl psylliumia
1/2 tl ksantaania

Täytteeksi (laitetaan vasta paiston jälkeen):
Valkosuklaalevitettä
Lakritsikastiketta

1. Vatkaa rasva ja sokeri, lisää joukkoon kananmuna hyvin vatkaten.
2. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet.
3. Tee taikinasta pieniä palloja leivinpaperoidulle pellille ja painele pallot hieman litteiksi (taikinan voi tarvittaessa antaa levätä jääkaapissa). Tee jokaiseen pikkuleipään kolo.
4. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.
5. Laita jäähtyneiden leivosten koloihin valkosuklaalevitettä ja sen päälle lakritsijauhetta. Jos kolot ovat umpeutuneet paiston aikana, kaiva ne esiin veitsen ja lusikan avulla.

                                          Valkosuklaalevite koloissa valmiina.