lauantai 28. tammikuuta 2012

Monen juuston munakastike


Tämä kastike sai alkunsa siitä, kun jääkaappi oli täynnä erilaisia juustoja, joista piti kehitellä jotakin ennen kuin ne olisivat käyttökelvottomia. Niinpä minä kokeilunhaluisena (ja nälkäisenä) päätin yrittää, jos niistä syntyisi jotain syömisen arvoista. Ja kyllähän niistä syntyi!! Tämä oli erittäin täyteläistä ja sopi erinomaisesti perunoiden kanssa syötäväksi. Nyt jaan ohjeen kanssanne, jotta pääsette itsekin sitä testailemaan:)

5 munaa
80 g Auran sinihomejuustoa
50 g valkosipulituorejuustoa
n. 1 dl kevyttä ruokakermaa
1 rkl sulatejuustoa

Riko kolme munaa kuppiin ja sekoita niitä haarukalla ja kaada lämpimälle paistinpannulle. Sekoita hetken ja riko kaksi munaa kuppiin ja sekoita niitäkin haarukalla ennen kuin kaadat ne paistinpannulle.
          Sekoittele pari minuuttia miedolla lämmöllä ja lisää 1/2 dl ruokakermaa joukkoon. Sekoita ja lisää juustot, jotka on murustettu etukäteen. Sekoita ja lisää loppu ruokakerma ja ruokalusikallinen (tai hieman enemmän maun mukaan) sulatejuustoa. Sekoittele seosta, kunnes se on sopivan kiinteää, mutta kuitenkin kastikkeeksi sopivaa.

Vinkki: Tätä voi myös laittaa täytteeksi leivän päälle! Nam:)


Varoitus: Tämä oli tuhtia tavaraa!!;)

torstai 26. tammikuuta 2012

Hedelmä-mysli-kulho


Tein eräänä iltana kolmelle pikkusisarukselleni terveellisen iltapalan, johon kuului pilkottuja banaaniviipaleita, mandariinia, rusinoita, mysliä, digestive-keksi ja mustikkajogurttia, jota on laitettu kulhon pohjalle.


Pikkuveljeni ei kuitenkaan pidä banaanista eikä mandariinista, joten hänen annokseensa laitoin niiden sijaan suklaamuroja (ei kyllä kauhean terveellistä) ja enemmän mysliä.


Tässä vielä kuva kaikista annoksista ennen kuin kolmikko kutsuttiin iltapalalle. Tällainen toimisi hyvin myös välipalana, jos haluaa nauttia jotain raikasta (, jolloin kannattaisi ehkä jättää keksi pois) ja nopeaa. Tulen jatkossakin laittamaan tänne iltapalaväkerryksiäni, koska nautin niiden tekemisestä ja minusta on mukava välillä hemmotella perheenjäseniä:)

tiistai 24. tammikuuta 2012

Mehevät kaura-porkkanarieskat


Rieskat ovat yleensä todella helppoja ja nopeita tehdä, ne eivät välttämättä vaadi jauhoja eikä niitä tarvitse kohottaa tai pitää puolta tuntia uunissa. Ja, kun laittaa joukkoon esim. porkkanaa, saa niistä todella meheviä. Nämä rieskat saavat veden herahtamaan kielelle viimeistään ensimmäisen haukun jälkeen ja jäävät mitä todennäköisemmin Tee näitä useammin -reseptien joukkoon:) En valitettavasti muista, mistä sain ohjeen, mutta tässä se kuitenkin on:

2,5 dl porkkanaraastetta (voi mielestäni laittaa 3 dl, niin tulee vieläkin mehevämpiä)
3 1/4 dl kaurahiutaleita
2 rkl öljyä/voita sulatettuna
suolaa
2 munaa
1/2 tl ksantaania
1 rkl gluteenittomia jauhoja

Sekoita kaikki aineet keskenään. Taputtele taikinasta perunajauhoitetuin käsin leivinpaperin päälle uunipellille n. 1/2 cm paksuisia rieskoja. Kypsennä 10-15 minuuttia 250 asteisessa uunissa.


Ja, vaikka ne kuvissa näyttävät kuivilta, takaan mehevyyden!!:)


maanantai 23. tammikuuta 2012

Köyhät Ritarit


Viime joululoman viimeisenä lomapäivänä tein kauan mielessäni olleita köyhiä ritareita. En muista, koska olisin niitä viimeksi syönyt, mutta se oli aikaa ennen keliakiaa, joten gluteenittomat köyhät ritarit olivat minulle uusi kokemus ja täytyy sanoa, että olen mielelläni sen kokemuksen rikkaampi;) Löysin näiden ohjeen eräästä Keliakia-lehdestä ja maku oli suussasulavan pehmeä ja kermavaahto ja mansikkahillo olivat paitsi tuomassa herkkuihin lisää kaloreita, myös kruunaamassa kokonaisuuden!

Tässä on ohje, jotta kaikki pääsevät herkuttelemaan:) Ja tämänhän voi tehdä ei gluteenittomasti käyttämällä esim. ranskanleipää tai ihan tavallista paahtoleipää. Gluteenittomiin ritareihin sopivat parhaiten Toasty Puhdas Kaura (,jota minä käytin) tai Toasty Vaalea.

2 viipaletta leipää
3 dl maitoa
1 kananmuna
2 kananmunan keltuaista
voita/margariinia
jauhettua kardemummaa
(laitoin itse vielä 1 tl vaniljasokeria)

Vatkaa maito, kananmuna ja keltuaiset. Lisää halutessasi hieman jauhettua kardemummaa. Kasta leipäviipaleet maitomunaseoksessa ja paista molemminpuolin pannulla, kunnes ne ovat saaneet kauniisti väriä. Tarjoile mielellään heti, sillä ne ovat ehdottomasti parhaimpia lämpiminä!!


Nyt nauttimaan!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012


Hei! Nyt on aika aloittaa tämä bloggaaminen kunnolla ja pistää homma toimimaan:) Ensimmäiseen reseptiesittelyyn pääsevät Dannen suklaapallot, joiden ohje on tässä:

100 g voita tai margariinia                   
3/4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 1/2 dl kaurahiutaleita
Koristelu: raesokeria, kookoshiutaleita tai nomparelleja

1.Sekoita rasva ja tomusokeri kuohkeaksi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
2. Lisää kaurahiutaleet ja sekoita tasaiseksi.
3. Muotoile seoksesta palloja ja kieritä ne koristeissa.
4. Säilytä jääkaapissa.

Nämä olivat todella maukkaita ja ohje on Dansukkerilta. Niitä tuli noin 30 kpl. Ei muuta kuin kokeilemaan:)